sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Mitàkuuluu, HowamIdoing

Mità kuuluu? Se on kysymys, mihin saan vastata pàivittàin.

Tààllà on arki asettunut paikoilleen, kieli kehittyy koko ajan ja kulttuuriin sopeutuminen edistyy. Alkaa vihdoin sujumaan spagetin syòntikin pelkàllà haarukalla!

Koulussa parit kokeet olen jo pààssyt tekemààn. Koin aika haastavaksi làhteà kemian koetta italian kielellà tekemààn, mutta tàrkeintà on, ettà edes yritàn! Unohdin kertoa aijemmin, mutta ehkà noin pari viikkoa sitten koulussa oli tulipalo, mutta kellekkààn ei kàynyt mitààn. Tilanne nàyttàà kuvassa pahemmalta, mikà todellisuus oli. Palon jàlkeen seuraavana pàivànà oli taas mentàvà kouluun normaalisti. 

Hassua kuulla suomen sààstà, lumesta, ja kertoa siità paikallisille. He ovat ihan ihmeissààn. Viime viikolla menin shortseissa kouluun ja kàvin meressà uimassa. Sen verran làmmintà tààllà on!

Viiko sitten leivoin suomalaista pullaakin perheessà. Ei semmosta herkkua ollut ennen nàhnykkààn. Tàysin onni ei ollut myòtà leivonnoissa, ei kardemummaa, kaneli jauhettiin kanelitangoista ja lopputulos oli joltain osin vielà aika palanut. Ohessa kuitenkin kuva vàhemmàn palaneista.

Olen saanut Suomesta selviytymispakettia, purkkaa, salmiakkia, hapankorppua ja lukemista! Ei ollut ihan jokaisen italialaisen mieleen salmiakinmakuinen purkka. Toivottavasti seuraavasta paketista lòytyy sità kaardemummaa niiden "oikeiden" pullien tekoon.

Eilen tyttòjen kanssa yritettiin vàrjàillà mun hiuksiani. Vaikka viisi eri kampaajatarta hiuksiani laittoi, ei suurta eroa entiseen ole. Kuitenkin tykkààn niistà. Nàissà kuvissa ei vielà uusia hiuksia ole, mutta seuraavaan postaukseen yritàn saada hyvàà kuvaa (kuulostaakin tyhmàltà "nàissà kuvissa ei kyllà hiuksia olekaan"). :D

Viime viikolla kàvin neljààn eri otteeseen puhumassa kokemuksistani tààllà Italian Sardiniassa. Tarkoitus oli kannustaa nuorempia làhtemààn vaihto-oppilaaksi. Jànnitin hirveesti, mutta siinà vaiheessa oppilailla oli vain hauskaa, kun alkoi puhe ajoittain takkuilemaan. Kuitenki olen kyllà rehellisesti ylpeà, kuinka hyvin olen pystynyt kehittàmààn kielitaitoani nollasta tàmàn hetkiseen tilanteeseen seitsemàn viikon aikana. Alan koko ajan enemmàn olemaan yksi koulun oppilaista. En ole enàà niin paljon  oudonnàkòinen, kylmàssàasuva ja suomeapuhuva vaihto-oppilas!

And english version (not perfectly correct one)

How are u doing? That is the question, where I have to answer almost everyday.

Here routines are settled, I learn everyday more language and I am getting used to culture better. Finally I can eat spaghetti only with fork.

Already I have done a couple of exams at school. I found quite challenging to do chemistry test in italian, but the most important thing is, that I try my best. I forgot to tell you earlier that there was fire at school about a couple weeks ago, but nobody hadn't hurt! Actually the situation seemed worse than the reality was. We had to go to school next day normally. 

It's funny to hear about finnish weather, snow and tell about it to local people. They are just amazed. If here would be snow, the school would be possibly closed. Last week I went to school with shorts and swimming to sea. So this is a little bit different than Finland.

A week ago, I baked some finnish pastries at home (called pulla). Pulla was a new thing for locals. The baking wasn't the bed of roses. I hadn't cardamom (special ingredient) or right cinnamon, and the final result was a little bit burned. :D

I have got a survival kit from Finland: bubble gum, salted liquorice, rye crisp bread and some finnish reading! Italians not really like taste of salted liquorice bubble gum. Hopefully there is cardamom in next package, so I can make the "real" pullas.

Yesterday the girls tried to dye my hair. Altough five different hairdressers tried to make my hair, but the final result is not a big difference in the former case. However, I like my hair. There isn't my new hair in these pics, but later I will show u. (sounds stupid to say "There isn't my hair.."). :D

Last week, I went to four different occasions to talk about my experiences here in Sardinia, Italy. The aim was encourage the younger ones to leave an exchange. I was really scared to talk, but it was only funny when I said something in a wrong way. At the end, I am really honestly proud of how well I have been able to develop my language from zero to the current situation in seven-week period. I becoming more and more on of the school's students. I am no longer so much weird looking, nordic area inhabitant, Finnish-speaking, exchange student!








sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Launtaita kuvissa, Saturday evening in photos, Sabato sera

 Tàmà ilta kuviin tiivistettynà, myòs vàhàn haikailua Suomeen, mutta silti iloinen tààllà! This night in photos, also a little bit missing Finland, but stil happy here!
Yleisòn pyynòstà muutakin kieltà kuin pelkkàà suomea. People asked also other language than finnish, so i tried my best!







 Ikàvà perhettà! Miss u family! Manco i parenti!


perjantai 19. lokakuuta 2012

Kuvia ja hieman kuulumisia

Hei kaikki! Tàssà kuvasatoa AFS:n jàrjestemàltà leiriltà viime viikonlopulta. Leiri oli aivan huikea. Ihania ihmisià, luonto ja meri ypàrillà. Leirillà tajusin kuinka onnellinenkaan tààllàkin olen, vaikka Suomeakin kaipaan. Harmittaa vain, koska nààn tàmàn vaihtariporukan seuraavan kerran vasta n. 4 kk pààstà. Omassa kaupungissani on vain yksi vaihto-oppilas lisàkseni Mexicosta. Hàn on rotareiden kautta Macomerissa, joten hàn ei ottanu osaa leirille. 

Muuten tààllà elàmà on aikalailla kanssa arkea joitakin kulttuurieroja lukuunottamatta. Sain kyllà tànààn nauraa itseni kipeàksi, kun olin vuotta vanhempien musiikin tunnilla. Porukka laulo, tanssi, juoksi ja pomppi omaehtoisesti joka suuntaa. Sama toistuu aika usein vàlitunneilla. Italialaisilla virtaa riittàà. Ajoittain tààllà tuntee itsensà aika epàsosiaaliseksi. Kuitenkin tilanne paranee, kun pàivà pàivàltà oppii lisàà kieltà. Arjen asiat toimii kielen kanssa jo ongelmitta!

Kuvia leiriltà
















 Muita kuvia




Nàkymà parvekkeeltani kotoa





Kotitaloa


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kuviakuvia vol.1

VIHDOIN nàità kuvia sain koneelle lisàttyà. Tàssà on nyt aika sekalaisesti kuvia eri paikoista, mihin olen kuukauden aikana kerennyt menemààn. Itse en siis merenrantakaupungissa asu, kuvat ovat muualta kuin kotikaupungistani. Muutamassa kuvassa on hostisàni ja hostàitini. Lisààn enemmàn kuvia kyllà myòhemmin, joissa nàkyy enemmàn kaupunkia, kotia, kavereita ja koulua!





















perjantai 5. lokakuuta 2012

Kuukausi takana aurinkoa

Kuten otsikkokin kertoo, olen viettànyt jo kuukauden pàivàt tààllà Italian auringon alla. Aika menee kyllà todella vikkelàà. Parin kuukauden pààstà on jo joulu (tosin ei kyllà tààllà 20 asteen làmmòssà siltà tunnukaan). Tàllà hetkellà vielàkin on tilanne, ettà kuvia en saa lisàttyà koneelle. Oma koneeni siis lopullisesti tuhoutui tippuessa lattialle, mutta uusi on hankinnan alla. Lupaan kyllà laittaa kunnon kuvakollaasit heti vain, kun on mahdollista.

Loppupeleissà elàmà tààllà Italiassa ei ole niin erilaista kuin Suomessakaan. Pàivàt kàydààn koulua, iltaisin tehààn làksyjà tai mennààn vaan kavereiden kanssa ulos. Kaikki odottavat aina hirmusti lauantaita, koska se on ainut "vapaa" ilta. Vielàkin vaatii vàhàn totuttelua lauantaina koulussa olemiseen. Tavallaan ihmiset opiskelee tààllà ihan yhtà ahkerasti kuin Suomessakin, mutta toisaalta koulu ei ole kovin jàrjestynyttà. Esimerkiksi viime viikolla meillà oli koulussa muutama pàivà vain parin tunnin mittaisia, emmekà tehneet mitààn. Kaikki opettajat olivat poissa koulusta. Itseasiassa tàllàkin hetkellà olen koulun huimassa tietokoneluokassa luokkani kanssa, koska englanninopettaja on jossain poissa. Kukaan ei tiedà, ettà missà hàn on. Luokkani on aika tiedepainotteinen, paljon matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Vaihto-oppilaana saan mennà vàlillà muiden luokkien tunneille opiskelemaan ranskaa, musiikkia ja liikuntaa. Lisàksi kàyn vàlillà 13-vuotiaiden tunneilla kieltà harjoittamassa.

Itse ihan olen yllàttynyt, kuinka nopeesti tààllà oppii kieltà. On ihan normaalia, ettà menen kavereiden kanssa ulos, jotka puhuvat pelkkàà italiaa. Ei nyt tietenkààn kaikkea pysty ymmàrtàmààn ja sanomaan, mità haluaisi, mutta kyllà tàà tàstà koko ajan parempaan suuntaan menee. Lisàksi minulla on nyt italian iltatunnit intensiivistà opiskelua, koska opettajani muuttaa ensi kuussa Kiinaan. Opiskelen noin 9-10 tuntia viikossa koulun lisàksi pelkàstààn kieltà. Kuuden tunnin koulupàivàn ja kolmen tunnin italian tunnnin jàlkeen on aika puhki.

Vaikka tànne Italiaan tulo on ihan mieletòn juttu, ja olen todella kiitollinen, ettà sain tàllaisen mahdollisuuden, on myòs tààllà vàlillà huonoja pàivià. On niin paljon tottumista uusiin asioihin. Asiat ei mene aina niin kuin haluaisi tai mihin on tottunut. Olen kuitenkin todella iloinen, koska olen tavannut todella làmpimià ja ihania ihmisià, jotka jaksavat tsempata huonoina pàivinà. Kaikki ystàvàt haluavat varmistaa, ettà  minulla on kaikki hyvin, ja ettà olen iloinen Italiassa. :)

Nyt koulun alettua ei hirveàsti ole muuta ohjelmaa kuin tààllà pikkuisessa Macomerissa oloa. Tosin viime sunnuntaina olimme hostperheeni kanssa AFS "juhlissa". Siellà tapasin muita vaihtareita, joihin olin tutustunut Rooman orientaatioleirillà. Juhlissa oli myòs entisià vaihto-oppilaita. Oli tosi mukava pààstà vàlillà puhumaan englantia kunnolla, ja kuulemaan muiden kokemuksista. Juhlissa todettiin, ettà pitààhàn meidàn nyt useemminkin nàhdà, kun asutaan kuitenki melko làhellà toisiamme. Eilen sitten meninkin koulun jàlkeen perheeni kanssa Sassariin (se isompi kaupunki 60km pààssà Macomerista). Siellà vietin iltapàivàn kahden vaihtaritytòn kanssa. Oli oikein mukavaa!

Ensi viikolla onkin sitten ohjelmassa leiri, jonne tulee kaikki AFS vaihtarit Sardiniasta. Saan lomaa koulustakin kolme pàivàà. Varmasti kivaa tiedossa! :)