torstai 16. elokuuta 2012

3 vkoa!

Italia lähestyy aika huimaa vauhtia. Välillä sen jo alkaa tajuamaan, mitä kohta tapahtuu. Ýhtäaikaa aika hullua, mahtavaa, surullista ja ainutkertasta. Välillä sitä pysähtyy miettimään, kuinka isoa muutosta elämään on tulossa.


 Tällä hetkellä en käy koulussa, eli käytännössä mulla tässä loma vaan jatkuu. On kyllä tehnyt ihan hyvää 5 viikon työrupeaman jälkeen. Ei ole ollut oppitunteja ikävä, kun kaverit on valittanut alkanutta koulua. Italiassa alkaa vasta kunnon opiskelupanostus, ehkä. Oon tässä kuluneen viikon aikana hoitanut kaikkia juoksevia asioita. Yllättävän paljon pitää tehdä asioita vaihdon eteen. Aikoinaan, kun viime syksynä hain vaihto-oppilaaksi, piti täyttää kymmeniä eri kaavakkeita, käydä haastattelussa etc. Nyt olen käynyt kelassa tekemässä osoitteen muutoksen, hoitanut vakuutukset ja henkkarit kuntoon. Onneksi ei tarvitse siellä koulussa olla, niin paljon muutakin mietittävää ja murehdittavaa ilman sitäkin.
 Tuntuu, että pitää vielä miljoona asiaa tehdä ennen lähtöä. Kaikkia ystäviä, tuttuja, sukulaisia pitää keretä näkemään. Ainakin pari reissua Helsinkiin on tiedossa. Lisäksi olemme suunnitelleet kavereiden kanssa Vierumäkimökkeilyä. Tehtävälistalta löytyy myös huoneen suursiivous ja unkarilaisen kaverin majoittaminen. Ehkä yksi suurimmista hommista, mikä on vielä tiedossa, on pakkaaminen. Saan siis tosiaan ottaa sen 23kg painavan matkalaukun + 8kg käsimatkatavarat mukaan. En tiedä, miten ikinä saan kaiken haluamani mahtumaan mukaan. Ei kyllä saa enää ennen lähtöä ostaa mitään kivoja vaatteita. Kuitenkin Italiassa tulee sitten niitä kauppoja kierreltyy.
 Aika moni on ihmetellyt, kuinka Italiasta tuli vaihtoni kohdemaa. Yleensä kaikki lähtee "perusjenkkilään". Itse ajattelin, että jos haluan vielä jonkun uuden kielen oppia, niin tässä on tilaisuus. Pelkkiä oppikirjoja lukemalla uuden kielen opiskelu on puuduttava, ja siitä olen saanut tarpeeksi. Englanninkielen kanssa ei muutenkaa mulla ole ikinä ollut ongelmia. En siis halunnut englannin kieliseen maahan. Olen lukenut kolme vuotta ranskaa. Sekin on ollut täysi tuskientaival. Ajattelin, että olisi melko ihanteellista päästä ranskankieliseen maahan, kun perusteet ovat jo hallussa. Valitettavasti kuitenkin AFS:n kaikki ranskankieliset kohteet olivat täynnä. Eli kaikille vaihtoasuunnitteleville vinkiksi, hakekaa mahdollisimman ajoissa, jotta saatte haluamanne kohdemaan (ainakin AFS:n käytäntö). Palaan alkuperäiseen asiaan. Eli ranskankieliseen maahan ei enää ollut AFS:n kautta pääsyä. Kuitenkin halusin vaihtoon AFS:n kautta, joten minulle suositeltiin Italiaa. Italia ja Ranska ovat jossain määrissä sukukieliä, joten toivon, että jotenkin hyödyn tästä italian opiskelussa sekä saisin ranskankielentaitojani ylläpidettyä vaihtovuoteni aikana.
Vähitellen tämä kirjoittaminen "kaikkien nähtäville" alkaa tuntua luontevammalta. Vaikka vieläkin teksti ainakin itseni mielestä on ihan "tyhmää", eikä ketään kiinnosta turhanpäiväinen jaarittelu. No ainakin vanhempana on mukava lukea, mitä 17-vuotias Saara on ajatellut ja tehnyt. :)
On muuten kuvissa aika yksitoikkoisenvärisiä vaatteita.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Läksiäisiä

Viime perjantaina tosiaan vietettiin hyvän kaverini Jutan läksiäisiä. Mainitsinkin jo, että hän lähtee USA:han ensi viikolla. Samalla sai taas muistutusta itselleen, että kohta olen samassa tilanteessa. Mutta kiitokset vielä illan emännälle ja kaikille paikalla olleille. Oli kyllä tosi hauskaa!

Omaan lähtööni on se n. kk aikaa. Niin vähän aikaa jäljellä, ja niin paljon asioita tekemättä. Alkaa aika olemaan kortilla. Haluan viettää viimeset viikot täällä ollessani mahdollisimman hyvin. En halua "tuhlata" jäljellä olevaa aikaa vain himassa rötväämiseen. En kyllä onneksi todennäköisesti ole kouluun menossa enää ennen lähtöä. Ei tarvi sitten kaiken lähtöstressin lisällä koulusta huolehtia. Tosin varmaan italian kielen ensimmäisen kurssin kokeen teen ennen lähtöä. Olen tosiaan koko talven käynyt italian alkeita iltatunneilla kansalaisopistossa, lisäksi nyt kesällä oon tehnyt AFS:n vaihtovuoteen kuuluvaa nettikurssia. En tosiaan osaa kuin jotain ihan basic juttuja. Ciao!, Arrivederci, Io ho logghi verdi e capelli corti (<-jääny päähän toi lause, en oo edes varma, mitä se tarkottaa).

Tässä todennäköisesti viimeistä työviikkoania aloittelen. Pitää jaksaa se vielä puristaa, ja sitten pääsee "lomailemaan", kun muut tekee paluuta kouluun. 





Perjantai tunnelmaa kuvissa

<3

Jutta pidä huippu vuosi Jenkeissä!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen blogikirjoitus



En todellakaan tiedä, miten fiksusti alottaisin kirjottamaan. Alkuun voin vähän avata koko blogin juonta. Olen siis Saara, lähen 7.9. Italian Sardiniaan, Macomer nimiseen pikkukylään 10kk vaihtoon. Halusin luoda blogin, jotta jokainen vaihdostani kiinnostunut voi lukea kuulumiseni täältä, eikä tarvitse miljoonaan otteeseen selittää samoja asioita kaikille kiinnostuneille. Varmaan pääsette lukemaan tekemisistäni, kokemuksistani ja tuntemuksistani.  Toivon myös, että vaihtoon lähtemistä harkitsevalle blogistani voisi olla jonkinlaista hyötyä!



En tosiaan ole mikään bloggauksen ammattilainen. En edes juurikaan ole lukenut kenenkään blogeja. Bloggerin käyttö ei siis todellakaan ole hallussa, mutta kaippa tässä ajan kanssa oppii :D, ette nyt siis ainakaan alkuun tule nauttimaan visuaalisesta puolesta. Tätäkin postausta olen yrittänyt väsätä joku 3 tuntia.



Lähden vaihtoon siis AFS-nimisen vaihto-oppilasjärjestön kautta. Se vaikutti toimivalta ja luotettavalta. Hyvä kaverini on lähdössä saman järjestön kautta Amerikkaan muutaman viikon päästä (läksiäiset on muuten jo perjantaina, ei kiva). Kaikki on toiminut tähän mennessä AFS:n kautta sujuvasti. Olen ollut tiedotustilaisuudessa sekä viikonlopun kestäneellä orientaarioleirillä, jossa meitä tulevia vaihtareita valmisteltiin vaihtoa varten.


Macomerissa minua odottaa nelihenkinen perhe. Siihen kuuluu tietysti äiti sekä isä. Lisäksi perheessä ovat -95 ja -91 syntyneet tytöt. Valitettavasti -95 syntynyt tyttö lähtee USA:han myös vaihtoon ja -91 syntynyt tyttö opiskelee pääsääntöisesti Milanossa. Olen siis käytännössä perheen ainut lapsi. Tulevaisuudessa näkee, onko se hyvä vai huono juttu. Tosin isäntäperheelläni on tarkoitus lähteä katsomaan tytärtään Jenkkeihin, joten minähän todennäköisesti pääsen siivellä mukaan :)!

Ei sitä oikein kunnolla vieläkään tajua, että lähtö on jo 5 vkon päästä. Muistan niin selvästi, kun sain vajaa vuosi sitten puhelin soiton, että sinut on valittu Italiaan vaihto-oppilaaksi. Sillon se tuntu joltain kaukaisen tulevaisuuden haasteelta. Vähitellen se kuitenkin alkaa tuleen todelliseks. En tiiä kuinka selviän hyvästeistä. Tällä hetkellä nimittäin olen todella tyytyväinen ja onnellinen elämääni Suomessa. Tuntuu toisaalta todella kurjalta lähteä, mutta toisaalta mua odottaa 5 vkon päässä ehkä elämäni yksi hienoimmista vuosista. En myöhemmin antaisi itselleni anteeksi, jos en olisi tarttunut tilaisuuteen. 

On niin paljon sanottavaa, mutta tämä riittää alkuun. Tervetuloa lukijaksi! :)